blablablaa

Mua ärsyttää, kun saan jatkuvasti selittää miksi olen sairauseläkkeellä. Ihan kuin olisin kavereille tilivelvollinen. Mulla on aina nähtäessä se hyvä päivä meneillään niin totta kai mä sillon vaikutan aivan terveeltä. En kai mä masentuneena tai koko yön valvoneena kykenekään muita näkemään! Uskoisivat nyt sitä lekurin diagnoosia vaan... Kyllästyttää olla aina selittämässä ja kertomassa oireita.

Sairaus on nykyään niin osa mun identiteettiä että en haluaisi jauhaa siitä edes ystävien seurassa. Tai kaverien. Mulla on ehkä yksi oikea ystävä nykyään... ja tietysti pikkuveli, se on se parhaista parhain! Tulee ajateltua monesti että "no kun se on vaan veli" mutta mitä siitä, jos kerran synkkaa ja on kivaa yhdessä, ystävyyttähän sekin on :D

Surettaa kun yksi pitkäaikainen ystäväni on alkanut yhä vain etääntyä musta. Pelkään että menetän sen kokonaan. Peruskouluaikaisten ystävien kohdallahan mulla yhtä lukuunottamatta kävi niin... Tietysti meitä erotti arvomaailmakin, plus kasvettiin erilleen lapsista & teineistä aikuisiksi... Mutta silti. On se vaan aina ikävää. Se nykyinen ystävä on ihan seurakunnan kautta tuttu... On siis sama arvomaailma. Ollaan oltu ehkä 8v ystäviä? Mutta näen sitä yhä harvemmin. Se sanoo aina että on kiire, ei töiltään jaksa, mutta näen somessa kuvia joissa se on illanistujaisissa tai nuorten tapahtumissa isoissa porukoissa. "Aika" ristiriitasta!

Kylläpä helpotti kun puin sanoiksi tämän turhautumisen ja päällimmäisen murheen.. Pitäisi kirjoittaa enemmänkin taas.