P kävi seuraavana päivänä mun luona ja kahvittelimme... Jotenkin mun tunteet sitä kohtaat nostavat aina silloin tällöin yhä päätään vaikka sen jutun pitäisi olla ohi ja loppunkäsitelty. Tuo tapaus uv-aattona sai tunteet pintaan... kun se oli niin huolissaan, huolehtivainen... Voi rähmä! Toista on mun eksäni kanssa. Siltä ei edes mitään viestiä tullut. Sitä ei kiinnosta.. Tai se ei osaa olla empaattinen. Silti olemme edelleen tapailleet aina silloin tällöin.
En vaan jaksa ymmärtää miten se on tuollainen kuin on. Koska joskus se on niin... hellä ja rakastava teoillaan. Ei se voi olla vaan lumetta. Silläkin on selvästi tunteita mua kohtaan. Kun kerroin erään miehen ja mun ystävyydestä, että olin lainannut rahaa siltä (niin läheisiä kun ollaan nykyään), J:n silmissä välähti, löi päässä selvästi tyhjää. Sanoin siitä ja se myönsi... Se yllättyi aidosti.
Kuvat kertovat paremmin kuin sanat mikä tällä hetkellä inspiroi.
Haluan tänä vuonna panostaa sisustukseen, muuttaa sitä vähän erilaiseen suuntaan. Viininpunainen sisustus alkaa kyllästyttää, se on ollut melkein sama 10 vuotta.Haluaisin tänä vuonna myös kokeilla shokkivärejä hiuksissa, ensimmäisenä tietysti tulee mieleen pinkki. Pinkkiä mulla on paljon vaatekomerossakin. Joku uusi leikkaus hiuksissakin olisi jees. Ainakin yritän nyt ensin kasvattaa näitä... Ehkä myös otsiksen pois...
Toi tyyli on täydellinen^
Tuohon tyyliin haluaisin sisustaa:
Harmittaa ettei kotikaupungissani ole Indiskaa :( Sieltä löytäisi kaikkea siistiä. Täytyy tsekata verkkokaupan mahdollisuudet...
Keijutyyli on toinen joka inspiroi boheemin ohella. Mutta lähinnä pukeutumisessa ja silloin tällöin. Ei sitä aina jaksa vaaleanpunaisena kulkea.












Ei kommentteja:
Lähetä kommentti