Itsenäinen nainen??

Elämäni on alkanut palata tuttuihin uomiinsa... Stressi helpottaa ja olo kohenee. Pakolliset asiat asumisen ja toimeentulon suhteen on tehty ja voi viimein hengähtää, alkaa toipumaan.

Viihdyn erittäin hyvin keskustassa, yksiössä, yksinään. Saa sisustaa miten tahtoo ja paikat pysyy siistinä kun ei ole sotkijaa saman katon alla. Kissakin selvästi viihtyy nyt paremmin, kun saa riehua miten lystää ilman pelkoa ärjyvästä miehestä :D

Huonona puolena se että mua pelottaa, sorrunko taas alkoholiin yksinäisinä iltoina... Se oli vuosia mun heikkous; auttoi kun asui puolison kanssa, ei ollut yksin koskaan. Vaikka kaikki käytännönasiat on kunnossa, tekemistä on vielä paljon. Nimittäin oman tervehtymisen kanssa, traumasta toipumisen kanssa jne. Tosin toinen paheeni (shoppailu) on paljon hallitsevampi kuin alkoholin houkutus.

Toisinaan mua ahdistaa kovastikin ajatus yhteenpalaamisesta mieheni kanssa. Sen läheisyyskin ahdistaa ja näen sitä mielellään aika harvoin. Mutta toisinaan mä kaipaan sitä hirveästi! Ja jatkuvasti mä mietin mitä se tekee, mitä ajattelee...

Ongelmien ydin on aina ehkä ollut siinä (minun kannalta), että olen rakastanut miestäni liikaa. Ollut hänestä suorastaan riippuvainen. Olen nostanut hänet jalustalle, palvonut kuin epäjumalaa. Suhteen alkuaikoina olinkin koko ajan että "onko tämä totta, mitä tuo komistus näkee mussa, tää on liian hyvää ollakseen totta". Jep, komea mieheni on kuin mikä mutta se luonne..! (Vai onko söpö oikea sana, poikamainen kun on, ikäistään nuoremman näköinen...) Koska olen nostanut miehen niin jalustalle, hän on taatusti saanut siitä lisäpaineita. Hänelle tuottaa paineita jatkuva läheisyyskin, niin introvertti kun on, ja kovia kokenut. Sitten minä "odotan" häneltä täydellisyyttä.

Itsenäistymiseni vanhemmistakin on kestänyt ihan epänormaalin kauan... Olen jo kolmekymppinen ja vasta nyt ehkä voin sanoa olevani täysin itsenäinen? Silti heidän, etenkin isän, mielipiteet vaikuttavat muhun vieläkin ihan liikaa... Tuntuu että muutan mielipidettä miehestäni aina sen mukaan kenen kanssa puhun. Sellainenhan on kaukana itsenäisestä! Sitten kun olen miehen kanssa tai juttelen anopin kanssa, olen sitä mieltä että juu me kuulumme yhteen. Lähes kaikki minun tuttunihan dissaavat miestä mennen tullen. Ovat varmoja ettei hän muutu...

Aika näyttää. Kuinka käy. Minun mielestäni mies ainakin yrittää.