Itsenäistymisestä

Viime aikoina on kyllä tullut paljon pohdittua suhdetta vanhempiin... Eikä vähiten sen riidan takia. Multa kesti oikeastaan vuosia ennen kuin aloin kunnolla itsenäistyä. Omilleen muuttaminen ja aikuistuminen otti jotenkin erityisen lujille... Masennukseni puhkesi alkuaikoina osittain varmaan sen takia. On ollut vaikea irrottautua lapsuudesta, hylätä vanha ja mennä eteenpäin. Vasta viime aikoina olen ehkä lopullisesti alkanut irrottautua vanhemmistani. Riidoista ja erimielisyyksistä huolimatta meillä on ollut todella tiiviit suhteet aina. Liian tiiviit?

Voi olla että epäonnistumiseni elämässä ovat saaneet vanhempani ajattelemaan, että en vain pärjää omillani... He kun puuttuvat asioihini hanakasti ja määräilevällä otteella yhä edelleen vaikka täytän pian 30! Se on todella rasittavaa.

Siinä 21-26-vuoden iässä (eli aika pitkään) pyörin vähän väliä nostalgisissa tunnelmissa kaipaillen mennyttä aikaa, teini-ikää tai lapsuutta. Olen edelleen innokas "nostalgioimaan" mutta koen nyt viimein hyväksyneeni sen tosiasian, että entistä ei takaisin saa. Tässä nykyisyydessä on ihan hyvä olla ja tulevaisuus tuo varmasti hyviäkin asioita mukanaan. Vaikka yhä pitkälti kamppailen samojen asioiden kanssa kuin ennenkin, olen oppinut elämään niiden kanssa ja nauttimaan täysillä kaikista pienistä arjen iloista mitä elämä tuo. Elämä on siten käynyt helpommaksi jollain tapaa ja varmasti se vielä helpottuu lisää...

#myvoiceisnowlouder