About the blogger

Tervetuloa muukalainen, joka eksyit vaatimattomaan blogiini. Olen 30v kirjoittelija, naimisissa... onnellisesti? Elämää varjostaa mm. kaksisuuntainen mielialahäiriöni jonka sävyttämää tämäkin blogi paljolti on. Toisinaan intoudun hehkuttamaan inspiraation kohteitani, ikään kuin kevennykseksi.

23.7.2015

I wanna be free

Olin kolme yötä vanhempieni luona juuri ja eilen kahdeksan jälkeen tulin kotiin. Kolme yötä oli kyllä ihan liikaa... En ole yleensä kotoa poissa kylässä noin kauaa. Meinasi mennä muutamaan otteeseen hermot vanhempien kanssa, ne kun tuntuu olevan niin eri planeetalta. Ei oikein ymmärretä toisiamme (lievä ilmaisu) ja lisäksi he eivät ole sisäistäneet sitä, että olen aikuinen. Ja herranen aeka, kolmekymmentä kohta lasissa!
Ihanaa olla kotona, omassa rauhassa... Sosiaalinen rooli on raskas rooli. Nyt voi olla taas vapaasti miten tahtoo. On kyllä tekemistäkin niin paljon että en oikein edes heti tiennyt mistä aloittaisi! Kuvien muokkailuhan se on kivointa niin siihen sitten päädyin.
 (Kammottavaa taidetta luonnon keskellä, yllä "Mielensä pahoittaja". Äiti ja mä säikähdettiin tuota kunnolla :D)
On tehnyt nyt mieli kuunnella "feminististä" poppia kun vietti muutaman vuorokauden melkoisen, kröhöm, patriarkaalisessa ympäristössä. Marina & The Diamonds, Sleigh Bells ja Icona Pop ovat raikuneet kuulokkeissa... Meidän isä on todella vahva luonne, määrätietoinen, pomotteleva ja itsepäinen; se on tottunut olemaan aina johdossa kaikkialla. Jotenkin sellaisen ihmisen seura on todella uuvuttavaa kun tuntuu että koko ajan pitää mennä vaan lampaana perässä välttääkseen konfliktit. Lisäksi isän tahti on aikamoinen: se on koko ajan aamu viidestä ilta kymmeneen liikkeellä. Huhhuh! Vähemmästäkin väsyisi... Äitiparka kestää sitä joka päivä. Eilen ja tiistainakin jo olin aivan uupunut ja sulkeuduin välillä vierashuoneeseen lepäämään. Vaikea oli päikkäreillä nukahtaa kun isä koko ajan edestakaisin harppoi tömistäen kuin elefantti pakatessaan reissuun tavaroita. Tuntuu että se ei ikinä ajattele muiden tunteita, porskuttaa vaan eteenpäin muista välittämättä. ARGH!
Kun kävimme lohipaikalla vanhempien, tätini ja hänen miehensä kanssa, käveleksin alueella yksin kuvaten maisemia. Menin mahdollisimman kauas yli-innokkaista onkijoista ja toisessa päässä aluetta olikin ihanan äänetöntä... Kuvat sieltä ovat aika kivoja :) Levollista vihreää ja hieman sinistä!


 Täti sai lohen ensimmäisenä, minä haavin kanssa autoin häntä saamaan sen:
 Jihuu :D En varmaan koskaan aiemmin ollut käytellyt haavia (enkä ole kyllä onkinutkaan). 
Puoli kahdeksan maissa siis pääsimme eilen viimein lähtemään kotikaupunkiani kohti. Mielialani kohosi hetkessä kattoon. Viihdyn kuitenkin parhaiten omissa oloissa... Oma koti kullan kallis! Ja tosiaan perheeni kanssa en voi olla vapaa ja täysin oma itseni. Aina arvostellaan ja mollataan jos on liian rehellinen... Onneksi minulla on tämä oma itsenäinen aikuisen elämä täällä eri kaupungissa. Olen tästä kiitollinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti