Hei taas pitkästä aikaa! Saattaapi olla että nyt alan päivittää tätä blogia tiuhempaan tahtiin mitä aiemmin... tai sitten en. Nykyään on tarvetta päiväkirjamaiselle avautumiselle uuden elämäntilanteen myötä ja se vaan muuttuu lisää kun muutan miehen kanssa yhteen ja... AVIOIDUN. Jep, siitä on ollut jo puhetta. On vähän tehty suunnitelmia ja asuntoa etsitty. VOI JEE.
Aloin kirjoittaa pitkästä, pitkästä aikaa perinteiseen päiväkirjaan ja alkukankeuden jälkeen se sujuu taas erinomaisesti. No, onhan minulla vuosikausien kokemus takana :D On tärkeää pohtia asioita paperilla ja varsinkin nyt, kun on niin isoja muutoksia meneillään JA olen lopettanut terapian. Aika hurjaa: kävin terapiassa vuosikausia ja sitten lopetin sen kuin seinään. Saas nähdä oliko hyvä päätös... Luulen kyllä että enää ei ole tarvetta tosiaan terapialle. Ei tässä elämänvaiheessa. Miehen kanssa käymme terapeuttisia keskusteluja puhumattakaan keskusteluista tyttökaverien ja veljen kanssa. Ja aina voin turvata Jumalaan.
Olen ollut nyt kolme yötä taas miesystävän luona. Ehdin olla kotona matkan jälkeen parisen päivää! Olisin mielelläni ollut vielä pidempään kotona rankan reissun päätteeksi mutta toisaalta halusin kovasti nähdä kultani... Olimme tasan 3 viikkoa erossa. Se tuntui aivan mielettömän pitkältä ajalta! Kohta olen ollut saman verran erossa pikkukissastani... Sitäkin ikävöin. Olen kuitenkin alkanut tottua jo siihen että olemme joskus erossa toisistamme :D Mutta enää en laita sitä hevillä hoitoon! Se on minun vauva..,
Elämässä ei ikinä välty huolilta, ei edes onnellisina aikoina. Tällä hetkellä huoleni ovat kuitenkin pieniä eivätkä hallitse arkea. Ne eivät lamauta ja voin puhua niistä rakkaani kanssa. Rahahuolet... Niitä minulla on edelleen, mutta olen tottunut (mikä tuskin on hyvä) ja toisaalta tilanne helpottaa avioliiton myötä. Vuokran jaamme yhdessä, kuten muut elämisen kulut, miehellä on hyvä vakityö ja hän vartioi rahankäyttöäni ettei se mene ihan järjettömäksi. Olin hetken aikaa huolestunut täytyykö minun luopua kokonaan keräilyharrastuksestani kun mies kiukuspäissään sanoi jotain sen suuntaista mutta se on kuulemma ok, kunhan en kaikkia rahojani tuhlaa. Eli yhteisymmärrys on löytynyt :D
Olen vuosikausia elänyt todella paljon pääni sisässä. Mielikuvitusmaailmani on rikas ja se yhä edelleen kietoo minua sisäänsä, aika ajoin melko tiukastikin... Siitä joutuu luopumaan kun avioituu, mutta ei se mitään... Se on vain tervettä. Minulla on aina kuitenkin harrastukset joihin paeta hetkeksi: musiikki, keräily, taide.
Tällä hetkellä tuntuu että olen täysin oikealla polulla ja kaikki on melkeinpä täydellistä. Pienellä varauksella kuitenkin suhtaudun kaikkeen mitä eteen tulee, niin paljon elämä on potkinut päähän tähänkin asti. Ei voi koskaan tietää, milloin seuraava pudotus tulee. Jos ja kun sellainen tulee, olen nyt vahvempi. En mene enää niin rikki, uskon näin. Ja kävi miten kävi, minulla on aina Jumala puolellani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti