Mulla oli ollut pientä epäilystä asiasta, hyvin pientä, mutta olihan tuo shokki. Tenttailin siltä siitä naisesta, oli kuulemma yhdentekevä random pano joskus humalassa ollut, ei minkään arvoinen. "No niin. Ja sulla olis mut. Aina. Selvin päinkin. Mutta ei, ruoho on vihreempää aina aidan toisella puolen..." Siihen se urputti vastaan, ei voinut myöntää silloinkaan... Mun oli kiireesti lopetettava se puhelu kun aloin itkeä...
Se sanoo aina vastaan. Ja joka kerta jos huomautan, että se ei ole kovin kivaa kun se kohtelee mua kuin ilmaa ja käy sitten välillä mun vällyjen alla, se vaan sanoo että mä valitan turhasta. Piinaan sitä. Itsekäs kusipäähän se on. Ei siitä pääse yli eikä ympäri.
Mutta jos hää on kusipää, niin mä olen heikko ja tyhmä kun olen ylipäätään roikkunut siinä tähän asti. Rakkaus on sokea. Vai onko se edes rakkautta, tiedä häntä... Pakkomielle ennemmin. Mutta todellakin oksettaa kuvitella sitä jotain kasvotonta, nimetöntä naista panemassa ("Oliko ees joku ruma pubiruusu kun kuka nainen sellseen suostuu?" Vaikea kuvitella mutta kuulemma monikin!) Kyllä tämä nyt taisi olla viimeinen naula arkussa...
Meidän suhde on hyvin ollut verrattavissa sairauteeni adenomyoosiin. Hivuttava tauti josta ei pääse eroon. Kipulääkkeet -> satunnaiset hellät hetket perjantaisin, lauantaisin. Se on sama kuin KYSTA. Se pitää leikata pois.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti