Myrskyn jälkeen onko jo poutaa?

Jooh. Minä sitten jouduin osastolle mutta "karkasin" sieltä heti melkein pois. Olin vain yhden yön... Eilen oli niin kriisitilanne päällä että en voinut kuin itkeä. Siinä paniikissa soitin sitten lääkärille ja sain päivystysajan; olin niin sekaisin että suostuin osastolle..! Siellähän on aina hirveää. Ei se auta. Viimeistään siellä sekoaa. En saanut ollenkaan nukutuksi, koska (mukava) huonekaverini kuorsasi äänekkäästi... Uusin lääkärini on ylivarovainen ja määräsi ihan liian vähän unilääkkeeksi Ketipinoria. Ei sellainen määrä auta vieraassa paikassa, olisin tarvinnut nuijanukutuksen! Lisäksi siellä riisuttiin kaikista vapauksista, vaikka en ollut psykoottinen, en missään vaiheessa ole ollut. Ja osastohan passivoi vain lisää. Siellä ei voi harrastaa mitään. "Sinusta huolehditaan ympäri vuorokauden." Pyh, siellä vain annetaan ruoka naaman eteen, muuten saat olla yksin ja hoitajamiehet olivat jopa vähän tylyjä. Suhtautuivat kuin mielipuoleen... Eikä mielipuoliakaan saa kohdella kaltoin.

Mutta onneksi tänään osaston lääkäri tajusi, ettei se ole minulle se paras hoitovaihtoehto. Sen sijaan aloitetaan huomenna tehostettu avohoito. Hoitajat siis tulevat tänne minun kotiini. Olen yrittänyt saada sitä aiemmin... tuloksetta. Terveydenhuolto on toki ilmaista Suomessa (siis MELKEIN, huom ei todellakaan täysin) mutta mikä sen taso on??? Hmmm!

Viikonloppuna hairahduin TAAS eksääni. Sitten se oli pari päivää sen jälkeen taas kuin olisin ilmaa kunnes lopulta tekstasi että haluaa lopullisesti katkaista välit minuun (vaikka itse hempeili ja vietteli mut viikonloppuna!) eikä jaksa minua enää... Olisin vain kaveripohjalta kaivannut jotain piristystä kun olin sairaalaankin joutumassa. Se on itse sanonut että haluaa olla ystäviä kanssani... Ei siltä vaikuta! Ystävyyteen kuuluu toisen tukeminen vaikeina aikoina, eikä ystävää kohdella kuin ilmaa... :( Mutta olisihan mun pitänyt jo muistaa miten empatiakyvytön se mies on. Mutta minä vain AINA unohdan ja lankean sen hempeilyyn ja kehuihin... Uskon että se on muuttunut... Olenpa tyhmä, ihan naurattaa! :D

Toinen raskas juttu oli eräs ikävä selkkaus netin välityksellä, joka johtui omista hormonihöyryissä päästellyistä huolimattomista sanoista, se toinen otti sen vakavammin kuin olin kuvitellut ja tarkoittanut... Ärsyttävä hormonikapseli! Se saa minut aivan hiilloksiin ja hermoraunioksi :( Ja kolmas, isoin, kroonisin ongelma elämässäni on tämä KIPU. Ja sen tuoma pahoinvointi. Ja väsymys. Kun ei jaksa muuta kuin maata kotona. Se ei ole kivaa. Ei ollenkaan. Sekään ei ole kovin mieltä ylentävää kun jotkut ei-niin-läheiset ihmiset ahdistelevat minua kyselyillä ja soitoilla koko ajan. Olen alkanutkin pitää puhelinta välillä lentotilassa! Ja äänettömällä koko ajan.

Piristyin kuitenkin tänään kun pääsin kotiin. Pieni irtiotto teki selvästi hyvää... Ja sain postista ihanan nuken! Aivan SUPERsöpön ^_^ Ja aurinko paistaa... Trallalallalaa.