Hyvästit vauvahaaveille?

Löyhästi mukailtu siteeraus eräästä sarjasta, jota juuri katsoin: "Mikään ei ole elämässä palkitsevampaa tai tyydyttävämpää."  Hahmo tarkoitti vanhemmuutta.

kuva Googlesta "cute baby" tagilla

Olen koko pienen ikäni haaveillut äitiydestä. Olen oikea vauvahullu ja lapsirakas ihminen. Äitiys raskauden alusta loppuun ja arkipuuhat kotiäitinä ovat aina kiehtoneet ja vetäneet minua puoleensa. Nyt on sitten käynyt ilmi että saatan menettää koko kohdun!

Lääkäri sanoi monta kertaa siitä asiasta maanantaisella käynnillä. Leikkaus siis lähestyy, mutta siihen sisältyy iso riski menettää kohtu. Mokkula on niin kohdun seinämässä kiinni, lihaksen sisällä, ja verisuonten ympäröimä. Riski on siksi suuri :( Alkoi ihan pelottaa koko leikkaus... Mutta ei ole oikein muutakaan vaihtoehtoa! Kivut ovat niin kovat ja elämää hankaloittavat. On vain rukoiltava että kaikki menee hyvin... Luotan, että jos minun on tarkoitus tulla äidiksi, kaikki menee hyvin. Mutta onko minun tarkoitus? Miksi toisaalta minulla on lapsesta ollut halua siihen jos ei ole..?