Minusta olisi aivan ihana ajaa jossain maalla, kaukana kaupungista. Että saisi vaan ajaa ja tuntea vauhdin hurmaa, varomatta liikennettä ja väistelemättä ihmisiä & autoja. Olen aika tottumaton Legendani selässä ja joskus jopa talutan sen tien yli. Sitten vähän meinaa nolottaa... Kerroin tämän naureskellen äidille puhelimessa ja siitä se olikin ihan jees, kai se ajatteli että eipähän tarvitse pelätä ainakaan minun kolaroivan! :D Ja kypärä toki löytyy myös :)
Olen tässä alkanut enemmän taas yhtäkkiä nähdä eksääni. Tilanne on aivan hämmentävä ja mietin jo että onko se edes eksä enää! Se on alkanut jostain kumman syystä "lämmetä" mulle viime aikoina.
Ollaan siis ihan monesti viikossa nyt nähty. Ja suunniteltiin jo yhteistä menoa ensi viikolle. Mitä, mitä, mitä! Mitä tämä on? Ehkä se erakkoihmisenä vain pelästyi kun seurustelu toi yhtäkkiä niin paljon muutoksia sen sosiaaliseen elämään. Sillä on vähän sitoutumiskammoa, tai no ei ehkä ihan vähänkään. Mutta nyt kun se on saanut tilaa tai minä MELKEIN olen päässyt eteen päin niin se yhtäkkiä alkaa kaivata minua. Hmm.
Mietityttää, onko viisasta ryhtyä enää tähän vai pitäisikö meidän vältellä kuitenkin kaikesta huolimatta tapailua... Luultavasti pitäisi vältellä. Toisaalta minulla taas on myös niitä tunteita! Tunnen niin suurta hellyyttä sitä kohtaan. Hellyyttä ja kaipuuta... Ristiriitaista! Miksi tämän pitää olla näin vaikeaa? Jos annan taas tunteiden viedä, mitä jos se kohta taas ahdistuu ja työntää minut luotaan?!?! Sen mahdollisuus on aika suuri. JA pidemmällä tähtäimellä: haluammeko edes samanlaista elämää, onko meillä samanlaisia unelmia? Ja se elämänkatsomus on aika iso tekijä. Iso rasite. Huoh.
Loppuun piristykseksi Ikeda Hiraria! Ihana, inspiroiva ja muuntautumiskykyinen malli Japanista:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti