About the blogger

Tervetuloa muukalainen, joka eksyit vaatimattomaan blogiini. Olen 30v kirjoittelija, naimisissa... onnellisesti? Elämää varjostaa mm. kaksisuuntainen mielialahäiriöni jonka sävyttämää tämäkin blogi paljolti on. Toisinaan intoudun hehkuttamaan inspiraation kohteitani, ikään kuin kevennykseksi.

21.8.2016

Huonot kortit mä sain

Sain kuukausi sitten vähän tarvittavia (rauhoittavia) lääkäriltä tähän akuuttiin kriisivaiheeseen. Olin vastaanotolla itkusta naama turvonneena eikä itkusta sielläkään meinannut tulla loppua. Olen itkenyt tämän avioliiton alkutaipaleen aikana enemmän kuin koskaan aikuisiällä. Tuntuu että olen siinäkin suhteessa taantunut jonnekin... elämäni synkälle "sivulle" takaisin.

Tarvittavat lääkkeet auttavat ajattelemaan selkeämmin ja oivaltelemaan, aivan kuin inspiraatiot pääsisivät virtailemaan vapaammin. Jos voisikin joskus olla niin eheä ettei enää tarvitsisi siihen lääkeapua! Ja varmasti sekin päivä koittaa. Mutta sitä ei tiedä miten pitkä polku on vielä tallattavana...
Tarvittavissa lääkkeissä on tietenkin se riski että niihin jää koukkuun. Olen näin avoimesti kerrottuna ollut pienessä koukussa männä vuosina niihin. Ja se pahakin niissä tabuissa on että toleranssi kasvaa, tarvitsee koko ajan vain enemmän, jos meinaa niistä apua saada... Siksi niihin ei voi täysillä nojautua. Tosin minä taidan olla sen verran pienikokoinen, että en ole huomannut vielä toleranssini kasvaneen edes (melkein) kuukauden käytön jälkeen. Ehkä lääkkeitä pitäisi napsia joka päivä että toleranssi kasvaisi. Ja monta vuotta? No anyways!

Mua on alkanut pelottaa se aika, kun niitä ei enää ole. Lasken pillereitä... Viisi pilleriä vielä. Entäs sitten? Tiedän, että en saa niitä helposti lisää... koska olen menneisyydessäni käyttänyt niitä väärin. Arvatkaa vaan kaduttaako! Ne lääkkeet ovat tässä elämänvaiheessa todella tarpeen. En olisi pärjännyt näinkään hyvin jos niitä ei olisi ollut apunani. Myös miehelläni on niitä... ja hänellekin ne ovat tarpeen. Ollaan me pari! Melkein naurattaa.
Rauhoittavien lisäksi joudun melko usein käyttämään vahvaa kipulääkettä, koska olen jatkuvasti kivulias. Milloin se on pää ja lihakset, milloin alavatsa. Koska jännityspäänsärky! Ja se hemmetin adenomyoosi/endometrioosi. Että tässä on tosiaan monta huonoa korttia mun pakassa! Mieheni sentään on fyysisesti aivan terve. Jospa mahdolliset lapsemme tulevat häneen siinä asiassa!
Tämä on noidankehä: on mielenterveysongelmat ja vaikeuksia ihmissuhteissa tai rahan kanssa tms -> sitä seuraa somaattisia sairauksia, sitä lääkekierre, lääkkeistä taas vieroitusoireita/addiktoituminen tai kurjia haittavaikutuksia... Tuo kierre on niin yleinen, niin monet ovat tässä samassa tilanteessa olleet ja juuri nyt ovat.

Mun unelma on että jonain päivänä voin auttaa muita, vaikka vapaaehtoistyössä. Koska kaikella on tarkoituksensa. Vaikeudet vahvistaa, opettaa, antaa työvälineitä tulevaan. Siksi kiitän Jumalaani myös niistä pahoista ajanjaksoista.

Olisi kiva jos saisi joskus vertaistukea tällaiseen... vaikka tämän blogin kautta? 

3 kommenttia:

  1. Toi noidankehä mistä kirjoitit kuulostaa niiiin tutulta, ikävä kyllä :( Multa ainakin saa vertaistukea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo aivan. Se tahtoo olla sääntö eikä poikkeus näissä vaikeuksissa että niistä tulee jatkuva ilmiö :( kiitos :) pitää blogimaailmaan vähitellen palata, nyt ei oo konetta niin vähä kämästä puhelimel joka koko ajan jumii :D

      Poista
    2. Joo aivan. Se tahtoo olla sääntö eikä poikkeus näissä vaikeuksissa että niistä tulee jatkuva ilmiö :( kiitos :) pitää blogimaailmaan vähitellen palata, nyt ei oo konetta niin vähä kämästä puhelimel joka koko ajan jumii :D

      Poista