Sain viimeinkin terapeutin. Olin ilman sellaista yli 8kk. Juuri suurten muutosten keskellä jäin ilman terapeuttia... Mutta nyt on tarvottu tarpeeksi kauan ilman sellaista! Tapasin terapeutin maanantaina seurakunnalla. Huomasin heti että olin tullut oikean ihmisen juttusille, se oli selvää johdatusta. Pääsimme jo eka kerralla ongelmien ytimeen, mitä ei kaikilla tapahdukaan.
Sen jälkeisenä päivänä olin tosi ahdistunut... Mutta nyt pari yötä nukuttuani voin jo paljon paremmin. Varmasti se eheytyminen alkaa kunnolla nyt päästä vauhtiin! Ainahan sitä on vähän tapahtunut, askel eteenpäin... kaksi taakse jne... Mutta tämä on se. Oikea terapeutti juuri minulle. Uskon näin!
On kauhean tärkeää että on samalla aaltopituudella terapeutin kanssa, että luottaa siihen ja että se on juuri oikeanlainen. Terapeutteja on niin kovin monenlaisia... Siksi oikeanlaisen löytäminen on aika vaikeaa, koska jokaisella on yksilölliset tarpeet. Sama juttu lääkkeissäkin... ja varmaan melkein kaikessa. Noh. Tästä on hyvä jatkaa!
Olen murehtinut aikuisia veljiäni viime aikoina aivan liikaa. Miehestäni se johtuu siitä että olen joutunut ottamaan huolehtijan roolin jo lapsena... Hän on varmaan oikeassa. Nyt yritän tänään ajatella vain (?) itseäni. Tehdä kivoja juttuja. Relata. Olla vapaa murheista.
Joskus on lupa olla "aivoton" :) Minulle parasta rentoutumista on kuvata ja hypistellä nukke- ja lelukokoelmaani. Katsella lempisarjoja. Kuunnella musiikkia. Surffailla Tumblrissa. Nuo ovat kyllä selkeästi rakkaimmat harrastukseni!
Aloitin eilen Stephen Kingin Hohdon. En pitänyt suuremmin elokuvasta, tai oikeastaan näyttelijät siinä olivat minusta jokseenkin ärsyttäviä. Se naikkonen ja Jack Nicholson... En tykkää! :D Mutta kirja vaikuttaa hyvältä.
Mitä minä tekisinkään ilman rakasta kissaani? Se on minulla ollut nyt hieman yli vuoden. Olen superkiintynyt siihen ja se selvästi minuun. Se aina seuraa minua koiran tavoin... :D Voi kun elämä olisi paaaljon kurjempaa ilman Tuutikki-murua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti