Räpäräpä

Tämä ja eilinen on ollut kuinkas ollakaan taas melkein pelkkää kipua. Siis kovaa sellaista! Se olikin vajaa viikon jo paljon lievempi ja luulin sen olevan menossa pois. Kokonaanhan se ei ole ollut poissa yli kuukauteen... Kipu selittyi naistenvaivoilla jotka minulle nyt pitäisi tulla toistaiseksi viimeistä kertaa. Sitten se hormonihoito alkaa vasta vaikuttaa.

Eilen oli sairaalassa ollut kuulemma kova huiske, niin odotin aivan turhaan lääkärin soittoa ja kipulääkkeitä... Ja kieriskelin lakanat rullille yöllä :( Tänään sain helpotusta, jippii! Panacodia poretabletin muodossa. Se maistuu ihan törkeeeeen pahalta ja melkein tuli samantien ylös, mutta ehkäpä se imeytyy paremmin. I feel a bit better now...

Eilen kävin shoppailemassa kuitenkin vähän kun keskipäivä oli kivan kivutonta! Ostin pitkästä aikaa vaatteita ja tein edullisia kivoja löytöjä lempikaupassani Henkkamaukassa. Kivaa että talven harmaus on kauppojen vaatevalikoimastakin väistynyt :) Sinne oli viimein tullut aika rohkeitakin värejä! Olen kaivannut niitä. Jossain vaiheessa alkuvuotta kaupat on aina täynnä tylsiä nude-värejä, ne eivät sovi mulle yhtään. Musta on jees mutta sitä on ihan liikaa. Neonvärit, tulkaa takas..!

Yllä oleva vaatekollaasi oli jo toisessa blogissani mutta noh.. minä laitan sen tännekin. 

Tänään olin tämän näköisenä liikenteessä tuulessa ja sataa ripsauttikin, niin tuo hattu on hyvä suoja hiuksille. Onneksi ei kovempaa sadetta tullut, mutta nyt mulla on söpö sateenvarjo ja kivat kumpparit hankittu niin ei paljoa haittaisi vaikka taivas kunnolla vettä roiskauttaisikin :)

Yksinäistä arkeani kävi tänään värittämässä sosiaalityöntekijä ja sairaanhoitaja (no JES), sitten piristävälle yllätysvisiitille tuli pikkuveljeni ja keitettiin kahvit oikein kerman kanssa! Yumyum! ^__^ Pikkuveli oli käynyt katsomassa asuntoa aivan tästä minun läheltä. Olisipa HUIPPUA jos se saisi sen! Jee :D Taivaan Iskä on nähnyt kurjuuteni...

Tämä kyseinen veli on minua kuusi vuotta nuorempi, meillä on vielä yksi veli siinä meidän välissä. Hän on jo monta vuotta ollut naimisissa ja emme ole ihan niin läheisiä kuin tämän nuoremman kanssa. Mutta hyvät välit minulla on siihen vanhempaankin veljeen. Molemmat ovat auttaneet minua nyt sairastellessani omien mahdollisuuksiensa mukaan, toinen on ollut kuskina ja toinen auttanut siivouksessa! Ihania aarteita ovat :)

Liekö yleistäkin masennuksessa sellainen sykli että aamut alkaa ok-fiiliksellä, ahdistus alkaa kalvaa iltapäivällä ja helpottaa uudestaan iltaa kohti? Mulla niin on oikeastaan aina ollut... Ja vuodenaikojakin mielialat orjallisesti noudattaa. Huhtikuu on oikeastaan aina ollut minulle vaikea kuukausi. Toukokuun lopulla alkaa aina helpottaa.. Seuraava masennusjakso tulee jostain syystä keskellä kesää eli heinäkuussa. Kunnes taas elokuun lopulla helpottaa. Ja seuraavan kerran synkkyys laskeutuu marraskuussa kunnolla päälle ja helpottaa vasta helmikuulla. Juuh. Näin se on mennyt jo monena, monena vuonna...

Rakkaus ei koskaan häviä

Ihana eksäni soitti viime yönä baarista ja pyysi rahaa. Oli humalassa kuulemma lukinnut korttinsa pin-koodin ja baari-ilta oli joutumassa vaaraan sen takia.

Taas oli kuin jäistä vettä olisi niskaan kaatanut. Että miten se kehtaa sillä tavalla? Äänensävy oli taas ihan toinen, maanitteleva ja aneleva kiltin pojan ääni. Ja koko viikon se oli ollut noteeraamatta mua ja jopa uhanut katkaista välinsä muhun vaikka olin sairaalassakin..! USKOMATON! :(

Osa minusta oli silti surullinen kun joutui tuottamaan pettymyksen. Onneksi sattui olemaan sellainen tilanne että nyt ei ollut yhtään rahaa! Muuten en niin hyvin olisi osannut sanoakaan "ei". Sen pettymys on mun pettymys, vaikka ihan väärin ja järjetöntähän rahan lainaaminen juomiseen olisi ollut!

Vaikka se kohtelee mua kuin roskaa, mä aina vaan rakastan sitä... Koska rakkaus ei häviä, rakkaus on pitkämielinen ja kaiken se kärsii jne. Tajusin että sillä on paljon huonommin asiat kuin mulla, koska sillä ei ole rakkautta... Se ei taida rakastaa ketään, kaikesta sen käyttäytymisestä olen tullut tähän tulokseen. Minulla on Jeesus. Ja rakastan perhettäni, meillä on läheiset välit. Rakastan ystäviäni. Ja rakastan sitä ääliötä. Rakkaus vie minua eteenpäin. Se on polttoaine.

Eksäni ei voi näemmä tehdä mitään mikä tappaisi tunteeni. Koska rakkaus ei todellakaan häviä, aito rakkaus pysyy. Niinhän se on perheenjäsentenkin kohdalla. Niitä ei voi valita ja vaikka ne olisivat kuinka vaikeita niitä rakastaa. Niin minäkin J:tä.

Pahin ohi?

Mieleni on tänä iltana kevyempi kuin aikoihin, kiitos rennon leffaillan kaverin kanssa. Ehkäpä minun ei pitäisi viettää aikaa niin paljon yksin? Piristävää on myös se, kun vielä yhdeksän jälkeenkään ei ollut pilkkopimeää! Kesä on tulossa!

Olen ollut niiiin täynnä huolta ja suuttumusta viime päivinä, että mieleni on ollut sysipimeä paikka... Ongelmia ja sairauksia todella on, mutta vikaa on varmasti myös asenteessa... Olen tuntenut olevani Job, maailman eniten kärsivä ihminen, mikä ei varmastikaan pidä paikkaansa.

Yritän parhaani että asenteeni muuttuisi. Onneksi voin rukoilla siihen apua ylhäältä. Yksin en muutokseen pystykään...

Raskainta masennuksessa on kulissien ylläpito. Tuo piirros ilmiselvästi kuvaakin sitä... Tuolta minusta usein tuntuu. Mutta tänä iltana onneksi pitkästä aikaa en teeskennellyt, olin aidosti hyvällä tuulella. Kykenin hymyilemään ilman maskia.

Myrskyn jälkeen onko jo poutaa?

Jooh. Minä sitten jouduin osastolle mutta "karkasin" sieltä heti melkein pois. Olin vain yhden yön... Eilen oli niin kriisitilanne päällä että en voinut kuin itkeä. Siinä paniikissa soitin sitten lääkärille ja sain päivystysajan; olin niin sekaisin että suostuin osastolle..! Siellähän on aina hirveää. Ei se auta. Viimeistään siellä sekoaa. En saanut ollenkaan nukutuksi, koska (mukava) huonekaverini kuorsasi äänekkäästi... Uusin lääkärini on ylivarovainen ja määräsi ihan liian vähän unilääkkeeksi Ketipinoria. Ei sellainen määrä auta vieraassa paikassa, olisin tarvinnut nuijanukutuksen! Lisäksi siellä riisuttiin kaikista vapauksista, vaikka en ollut psykoottinen, en missään vaiheessa ole ollut. Ja osastohan passivoi vain lisää. Siellä ei voi harrastaa mitään. "Sinusta huolehditaan ympäri vuorokauden." Pyh, siellä vain annetaan ruoka naaman eteen, muuten saat olla yksin ja hoitajamiehet olivat jopa vähän tylyjä. Suhtautuivat kuin mielipuoleen... Eikä mielipuoliakaan saa kohdella kaltoin.

Mutta onneksi tänään osaston lääkäri tajusi, ettei se ole minulle se paras hoitovaihtoehto. Sen sijaan aloitetaan huomenna tehostettu avohoito. Hoitajat siis tulevat tänne minun kotiini. Olen yrittänyt saada sitä aiemmin... tuloksetta. Terveydenhuolto on toki ilmaista Suomessa (siis MELKEIN, huom ei todellakaan täysin) mutta mikä sen taso on??? Hmmm!

Viikonloppuna hairahduin TAAS eksääni. Sitten se oli pari päivää sen jälkeen taas kuin olisin ilmaa kunnes lopulta tekstasi että haluaa lopullisesti katkaista välit minuun (vaikka itse hempeili ja vietteli mut viikonloppuna!) eikä jaksa minua enää... Olisin vain kaveripohjalta kaivannut jotain piristystä kun olin sairaalaankin joutumassa. Se on itse sanonut että haluaa olla ystäviä kanssani... Ei siltä vaikuta! Ystävyyteen kuuluu toisen tukeminen vaikeina aikoina, eikä ystävää kohdella kuin ilmaa... :( Mutta olisihan mun pitänyt jo muistaa miten empatiakyvytön se mies on. Mutta minä vain AINA unohdan ja lankean sen hempeilyyn ja kehuihin... Uskon että se on muuttunut... Olenpa tyhmä, ihan naurattaa! :D

Toinen raskas juttu oli eräs ikävä selkkaus netin välityksellä, joka johtui omista hormonihöyryissä päästellyistä huolimattomista sanoista, se toinen otti sen vakavammin kuin olin kuvitellut ja tarkoittanut... Ärsyttävä hormonikapseli! Se saa minut aivan hiilloksiin ja hermoraunioksi :( Ja kolmas, isoin, kroonisin ongelma elämässäni on tämä KIPU. Ja sen tuoma pahoinvointi. Ja väsymys. Kun ei jaksa muuta kuin maata kotona. Se ei ole kivaa. Ei ollenkaan. Sekään ei ole kovin mieltä ylentävää kun jotkut ei-niin-läheiset ihmiset ahdistelevat minua kyselyillä ja soitoilla koko ajan. Olen alkanutkin pitää puhelinta välillä lentotilassa! Ja äänettömällä koko ajan.

Piristyin kuitenkin tänään kun pääsin kotiin. Pieni irtiotto teki selvästi hyvää... Ja sain postista ihanan nuken! Aivan SUPERsöpön ^_^ Ja aurinko paistaa... Trallalallalaa.

*PIC HEAVY* Omaperäisiä pukeutujia

Vahva, selkeä omaleimaisuus pukeutumisessa ja muussa tyylissä kiehtoo mua. Muoti on mitä hauskinta & helpointa itseilmaisua ja leikkiä. Tässä postauksessa olen listannut joitakin fiktiivisiä ja todellisia henkilöitä, joiden pukeutumistyyliä ihailen. Eivät ole paremmuusjärjestyksessä tosiaankan, mutta listassa siis nyt ensimmäisenä Clementine Kruczynski (Kate Winslet, Tahraton mieli):

Enid (Thora Birch, Ghost World)

Misty Day (Lily Rabe, American Horror Story)

Margot Tanenbaum (Gwyneth Paltrow, The Royal Tenenbaums) 

Bloggari Bebe Zeva

 

Bloggari/toimittaja Tavi Gevinson

Sky Ferreira:

Claire Boucher aka Grimes:

 Aasialaiset mallit ja laulajat kuten Eva Cheung (pinkkitukka), Kyary Pamyu Pamyu ja Tsubasa Masuwaka

Muita randomeita:

Kiirastorstai

Lähdin kivusta huolimatta käppäilemään postia kohti, se kun ei kovin kaukana kotoani ole. Törmäsin kaveriin matkalla, piristi jutella sen kanssa; kuulostelin lintujen laulua (kerrankin kuulokkeet eivät olleet päässä) ja istuin kipukohtauksen sattuessa hetken aikaa puistonpenkillä...

Pölyinenkin ilma tuntui raikkaalta sisäilmaan verrattuna. Boostia mulle antoi postiin ulkomailta rantautunut nukkepaketti! Mikäpä muu mut saisikaan liikkeelle. Räpsin joitakin kuvia lähinaapurustosta kun aurinkokin mukavasti paistoi. Kotona laitoin uunin lämpiämään ja avasin nukkeneidin heti paketistaan... ja yhtäkkiä Ykä tuli vierailulle. En kerinnyt edes vessaan juosta. Ei tepsinyt hengittely ja rauhoittelu, Ykää ei pysäyttänyt mikään! DAMMIT. Olinpahan mä jo aamulla ehtinyt 7 kipulääkettä napsia. Huhhuh! Vähempikin oksettaa.

Musta on kovaa vauhtia kasvamassa oikea katkera vanha ämmä. Sain tietää hiljattain että parilla kaukaisella tutulla on kans tämä adenomyoosi/endometrioosi ollut ja he ovatkin erittäin vetäytyviä ja alakuloisen oloisia ihmisiä... Tämä sairaus pilaa elämän! Se ei vie henkeä mutta se vie kaiken muun. Mä en jaksa kauaa..! Pääsisinpä pian siihen leikkaukseen :(

Valitusta ja hypetystä

Tiuskin itsekseni kaikelle mikä menee pieleen... Kaikki sotkuisuus ja epäkohta pistää silmääni, mutta siivoamiseen ei ole voimia. Yritän parhaani mukaan edes jotenkin asuttavana pitää tätä asuntoa. Jostain syystä tämä pölyttyy tosi nopeasti. Roskia on kaikkialla. Tavarapaljous ahdistaa. Leikittelen ajatuksella että heittäisin miettimättä KAIKEN vähänkin ylimääräisen menemään.

Kaveri oli tulossa kai käymään tänään mutta laitoin viestiä että en voi tänään tavata edes kämpilläni. Olen niin ärsyyntyneessä ja ahdistuneessa tilassa kipujen ja pahoinvoinnin takia. KOKO AJAN.

Milloin tähän elämään tulee helpotusta? Huudan Herran puoleen ja rukoilen, en kohta enää jaksa... No hemmottelenhan mä tolla shoppailulla kyllä itseäni ihan kiitettävästi. Kaksi nukkea on tälläkin hetkellä matkalla mun luo. Jospa ehtivät ennen pääsiäistä T__T Huono tuuri jatkuu silläkin tavalla että kirpparipöydästä ei ole mennyt juuri mitään vaikka yleensä multa on kaikki ostettu. Outoa! Krääh.

Eilen jaksoin käydä kaupungilla vähän aikaa olemassa, siihen kului suuri osa istuen kahvilassa kaverin kanssa mutta olin sen reissun jälkeen aivan poikki. Tällaista tämä sairaseläkeläisen elämä on. Mummoutuminen ennen kolmeakymmentä.

Tää mummo pitää nahkarotsia. Selvästi (en kuvittele!!!!) tämä lookki vaikuttaa ihmisten asennoitumiseen virastoissa ja kaupungillakin! Jos olen pukeutunut ns. sovinnaisemmin, kiltin tytön lookkiin, en saa samanlaista kettuilua ja kyseenalaistamista osakseni virastoissa ja hoitohenkilökunnalta. Ihmiset ovat ennakkoluuloisia ja tuomitsevat ulkoASUN perusteella. Olen yhä se kiltti ja normi ihminen vaikka pidän nahkarotsia. Voi herraisä tätä takapajulaa.

Mun ehdoton suosikkilehti on nykyään i-D. Siinä haastattelut ovat suoria ja syvällisiä, jotain ihan muuta kuin esim Voguessa, joka on muka joku muotiraamattu. Hemmottelin itseäni maanantaina ostamalla i-D:n mutta vasta tänään olen jaksanut perehtyä siihen syvemmin. Sen kautta löytää kiinnostavimpia musauutuuksia ja muita taiteilijoita. Kallishan se lehti on mutta on se sen arvoinen. Paksu ja laadukkaita muotikuvia täynnä.

".. if a girl takes charge she's 'bossy', but if a guy takes charge he's 'the boss'..." - petra collins

Juttu valokuvaaja Petra Collinsista oli erittäin mielenkiintoinen. Siinä on asennemuija ja lahjakas taiteilija. Olen ihaillut Rookie-lehdessä jo vuosia hänen töitään, hän kuuluu samaan kaveriposseen muotiguru Tavi Gevinsonin kanssa. Petraa voi seurata Instagrammissa petrafcollins ja tästä hänen kotisivuilleen. 

Monday

Huhhahhei! Olipahan maanantai. Huonosti nukutun yön jälkeen piti suht' aikaisin nousta ja lähteä naistentautien polille. Siellä minua käsitteli harvinaisen riuskaotteinen lääkäri... No, kaikesta epämukavasta käsittelystä huolimatta se tuntuu ottavan minut kipuineni tosissaan. Pääsin leikkausjonoon! Halleluja!

mahtava taideteos

Lisäksi mulle laitettiin paksulla piikillä hormonikapseli ihon alle mahaan... Tuntui epämiellyttävältä mutta ei niin pahalta kuin joskus on piikit tuntunut. Olen jo nääs niin tottunut kipuun, ei pieni piikki enää saa mua itkun partaalle. Kipukynnys on siis jopa hieman kasvanut.

Mua auttoi jaksamaan raha, oli nääs tilipäivä nummero kaks tänään. Mulla on tilipv nykyään joka viikko :D Raha ei pysy hyppysissä tarpeeksi pitkään, että ei ole mikään ylpeilyn aihe tämä juttu... Mun on kauhean vaikea maksaa laskuja. Kyllä shoppailu sen sijaan onnistuu. No näpyttelin joitakin pakollisia laskuja tänään. Eipä siitä käteen paljon jäänyt sen jälkeen... Sain kuitenkin ostettua pari kassillista ruokaa. Ostan nykyään paljon kerrallaan, onneksi mulla on pakastinkin.

Hemmottelin itseäni tänään kahdesti hyvällä mätöllä. Chicken Korma on mun suosikki pakasteruoka; kasviksia, kanaa ja riisiä hyvällä mausteella! Se tuntui olevan sellainen ruoka, josta ei paha olokaan tullut. Se palautti vähän voimia ja tasapainotti oloa, jonka tyhjä maha ja tabletit ovat aiheuttaneet. Illalla piiiitkien päikkyjen jälkeen (melkein 4h!) kävin ostamassa siis tuollaista roskaruokamättöä vielä. Kaloreista viis! Huomenna taas salaattipäivä: juustokuutioita ja uutta kastiketta sen kanssa, yumyum. Eilen söin kuitenkin vain piirakan ja kaksi sämpylää, välillä on hyvä tankata.

Huomenna olisi tarkoitus nähdä kaveria kaupungilla mikäli voimia on eikä kipukohtauksia tule. En kyllä edes hirmu innoissani ole siitä vaikka ihmisten tapailu tekisi terää... 

Ai niin tänään mut laitettiin psykiatriselle osastolle jonoon. Sekin vielä. Se tuli ihan puskista. Mutta toisaalta mulle on nyt just yks ja hailee tosiaan olenko kotona vai sairaalassa.

Katsoin tuossa Salkkareiden jälkeen Game of Thronesin uusimman... HUHHUH! Johan siinä alkoi tapahtua. Mä niin SÄÄLIN muutamia hahmoja siinä. Sanoinkuvaamattoman paljon. Ai niin ne ei ole todellisia.

Vankina kotonani

Mä en ole päässyt kahteen viikkoon muualle kuin sairaalaan ja paristi lähikauppaan, kerran postiin. Sosiaalinen elämäni on kuivunut ihan kokoon :( Olen suorastaan iloinen siis että pääsen huomenna sairaalaan. Tällä hetkellä mua ei edes haittaisi vaikka joutuisin jäämään sinne. Olen kyllä tosi addiktoitunut koneen käyttäjä että sitä tulee aina ikävä jos joutuu sairaalaan... Mutta enpä mä muuta oikein voi tehdä nykyään, istua hetken koneella ja maata sängyssä.

Kodinhoitokin on jäänyt tosi minimiin... Veli kävi mun luona nyt viikonloppuna ja imuroi vähän paikkoja. Tiskiähän se teki vaan lisää...

Ei ole ihmekään että mieli on maassa just nyt. Mulla on nyt siihen ymmärrettävät syyt, tampiokin tajuaa. En osaa enää edes kuvitella elämää ilman kipua tai surua. Pelkään seuraavaa kipukohtausta jo etukäteen. Se tulee varmaan viimeistään huomenna päivällä. Nyt illalla ei ole koskenut... Jospa saan nukuttua siltä... :(

Katsoin tällä viikolla elokuvat Oldboy ja All Good Things. Molemmat jännäreitä. Tuo Oldboy oli Spike Leen remake jostain aasialaisesta leffasta... Se oli tosi härö, suurelta osin kiinnostavakin. Lopputwisti oli järkky.

Sitten se All Good Things oli odotusten mukaisesti tosi vaisu trilleri. Näyttelijät oli kyllä todella hyviä niin kuin moni katsoja olikin kirjoittanut Leffatykissä. Kerrankin mr Gosling oli vähän niljakkaammassa roolissa eikä mikään hurmuri. Vaikka eihän sen komeudesta pääse yli eikä ympäri. Seuraavaksi katson kai The Place Beyond the Pines Goslingilta... Tällä hetkellä tossa taustalla kyllä pyörii suht' kiinnostava Phonebooth jota toisella silmällä katson. Ei vaadi mitään 100% keskittymistä.

En ole mikään action-leffojen ystävä, en tiedä miten viime aikoina on tullut katsottua lähinnä trillereitä. Kai kaikki hyvät draamat on tullut jo katsottua, suurkulutan leffoja :D

Game of Thrones alkoi viime sunnuntaina ja katsoin tietty heti sen ekan jakson kun sen löysi. Samaa tasoa kuin aina aiemminkin! Hauska katsoa Tyrionin & Bronnin sanailua ja toilailuja, Arya & Hurtta on mun toinen suosikkiparivaljakko. Naisille katkera paikka, että Daario Nahariksen komea näyttelijä on korvattu uudella. Eihän siinä uudessa mitään vikaa noin ulkonäöllisesti ole mutta totuin jo täysin siihen edelliseen, se oli melkein yliluonnollisen komea ja jotenkin mystinen. Toi uusi on enemmänkin koominen ja veijarimainen.

Tuo^ vastaan tämä:

Yksi syöpäläinen elämässä vähemmän, huomenna lopuille hyvästit?

Rakkautta on joko tervettä tai epätervettä rakkautta. Mun rakkaus J:hin on ollut epätervettä. Terveeseen rakkauteen ei kuulu muita tunteita niin isossa osassa. Suurin on rakkaus. Mun rakkautta on sävyttänyt mustasukkaisuuden, epätoivoisuuden ja masokismin sävyt... Well, masokismi ei oo tunne mutta sitä tämä rakkauteni on ollut. Itseäni olen rääkännyt roikkuessani ihmisessä joka ei tunne empatiaa, ei rakasta mutta ei kunnolla päästänyt mua irti.

Katkaisin siis itse kaikki välini häneen. Poistin FB-ystävistä, Skypestä, puhelutiedoista ja viesteistä Androidissa... Sääli että käytämme samaa bussilinjaa (asumme samalla alueella suurinpiirtein) mutta onneksi se mies on paljon kotona. Ei liiku juuri mihinkään, viikonloppuisin lähinnä juottoloihin ja niihinkin usein taksilla (mikä on idioottimaista ottaen huomioon että sälli ei käy töissä). Mullekin se joskus soitti taksista että olisi tulossa...

Huomenna mulla on sairaala-aika, jossa aion kerjätä ja rukoilla ja tarvittaessa kiristää lekuria leikkaamaan mut. En halua mitään vaihdevuosia niillä hormonihoidoilla, että munat ja karvat alkaa kasvaa. Pakko kerjätä sitä leikkausta. Ei kai niiden koko kohtua luulis olevan pakko poistaa? Se isoin möhkäle veks vaan... Olen kärsinyt kivuista taas eilen aamusta iltapäivään kuin myös tänään klo 11-16. Viime yö sentään oli kivuton ja nukuin pitkät unet. Että sen suhteen mun pitäisi nyt jaksaa tätä kipuhelvettiä, mutta ei ole kyllä mikään energinen ja voimakas olo tosiaankaan...

Tuo geelipussukka auttoi eilen tosi paljon kipuun, lämmitin sen kiehuvaksi mikrossa ja pidin alavatsalla hiukan paikkaa muutellen. Ohjeet olivat saksalaiset ja pussi meni rikki, liian kuumalla oli mikro. Huonoa tekoa!? Reikä oli kuitenkin suht' minimaalinen, että kyllä sitä kerran pystyi käyttämään. Mutta en mä enää voi sitä varmasti mikroon laittaa että se siitä. Itku pitkästä ilosta.

Olen niin paljon vetänyt kipulääkkeitä, että mahaan koskee siksikin eikä ruoka maistu. Ja kun vetää pillereitä tyhjään mahaan koskee yhä lisää - ja oksettaa! Toi Gefilus-smoothie, kaurapuuro ja hapankorput ovat ainoa mikä ei tuota pahaa oloa. Smoothien mausta en juurikaan pidä mutta olen alkanut sietämään sitä. Sen jälkeen on nääs aina suht' okei olo.

Musta on ihan kiva pieni sivuvaikutus tällä sairastelulla se, että paino putoaa. Tosin olisi parempi jos voisi liikunnalla pudottaa sitä, ei ihan kaikki lihakset surkastuisi... Melkein 5kg on pudonnut tämän vuoden puolella ilman mitään yritystä. Ihan sairastelun takia. Mulla on ikuisuustavoitteena että paino olisi 45.. Pari vuotta sitten se oli 40 ja se oli ihan liian vähän, sen tajuan kyllä..! Mutta kun silloin aloin nostaa painoa syömällä normaalisti taas, se puolessa vuodessa nousi 10kg. Olisi saanut pysähtyä nousu vähän aiemmin...

Never again

Never again will I hear you

Never again will I miss you

Never again will I fall to you

Never

Never again will I kiss you

Never again will I want to

Never again will I love you

Never

- Kelly Clarkson

Hivuttava tauti

Jos joku seurailisi mun linkkejä, se huomaisi että valitan ehkä aika samoista asioista joka paikoissa. Lol. Yritän kovasti kehittää tätä mun itseilmaisua...

Pakko avautua täällä yhdestä asiasta nimittäin mun on/off-poikaystävästä. Tällä hetkellä ollaan taas OFF ja jospa lopullisesti! Soitin sille eilen kun se ei ole kovin innokas vastailemaan viesteihini... Kysyin siinä sitten casually että ootkos ollut kenenkään muun muijan kanssa meidän yhdessäolon aikana. En edes tiedä mistä sain päähäni kysyä sitä. Se vaan tuli, noin vaan. Tietysti järkytyin kun se vastas "joo". HELVETIN kusipää! En yleensä kiroile ja pidän sitä huonona tapana mutta nyt en jaksa sensuroida. Nyt annan tulla.

Mulla oli ollut pientä epäilystä asiasta, hyvin pientä, mutta olihan tuo shokki. Tenttailin siltä siitä naisesta, oli kuulemma yhdentekevä random pano joskus humalassa ollut, ei minkään arvoinen. "No niin. Ja sulla olis mut. Aina. Selvin päinkin. Mutta ei, ruoho on vihreempää aina aidan toisella puolen..." Siihen se urputti vastaan, ei voinut myöntää silloinkaan... Mun oli kiireesti lopetettava se puhelu kun aloin itkeä...

Se sanoo aina vastaan. Ja joka kerta jos huomautan, että se ei ole kovin kivaa kun se kohtelee mua kuin ilmaa ja käy sitten välillä mun vällyjen alla, se vaan sanoo että mä valitan turhasta. Piinaan sitä. Itsekäs kusipäähän se on. Ei siitä pääse yli eikä ympäri.

Mutta jos hää on kusipää, niin mä olen heikko ja tyhmä kun olen ylipäätään roikkunut siinä tähän asti. Rakkaus on sokea. Vai onko se edes rakkautta, tiedä häntä... Pakkomielle ennemmin. Mutta todellakin oksettaa kuvitella sitä jotain kasvotonta, nimetöntä naista panemassa ("Oliko ees joku ruma pubiruusu kun kuka nainen sellseen suostuu?" Vaikea kuvitella mutta kuulemma monikin!) Kyllä tämä nyt taisi olla viimeinen naula arkussa...

Meidän suhde on hyvin ollut verrattavissa sairauteeni adenomyoosiin. Hivuttava tauti josta ei pääse eroon. Kipulääkkeet -> satunnaiset hellät hetket perjantaisin, lauantaisin. Se on sama kuin KYSTA. Se pitää leikata pois.

Tere

En tiedä onko tämä uuden blogin aloittaminen hyvä vai huono juttu mutta päätin nyt kuitenkin aloittaa... Ainahan voi perua ja poistaa. Mikään ei ole ikuista tässä maailmassa.

Minulla on keräilyblogi olemassa (nukkeja, nukkeja!) jota päivittelin suht' aktiivisesti. Joskus minulla oli sh-blogi Keijukaisten jalanjäljillä ynnä muuta. Tämä uusi on elämäni muille asioille kuin iänikuiset nukkeilut. Ensin mietin muuttaisinko sen blogin lifestyle-blogiksi tai niin kuin enemmän henkilökohtaiseksi mutta ehei.  Olen liikaa tiettyjä faktoja siellä kertoillut ja tosiaan nukkeharrastus on niin iso osa elämästä että se vaatii OMAN blogin. Eikä ne seuraajat ehkä ihan välttämättä ole kiinnostuneita muista elämäni osa-alueista! :D

Mulle on ihan yksi lysti saanko seuraajia mutta jos niitä tulee, se on kyllä ihan jees, en pane pahakseni. Riippu millainen tästä muodostuu...

Pääasiassa tällä hetkellä omaa pahaa oloani purkamaan perustan tämän. Tällä hetkellä elämässäni on kolme isoa tekijää jotka vaikuttavat jokapäiväiseen elämääni negatiivisesti. Konkreettisin niistä ehkä adenomyoosi, jonka takia olen kovista kivuista kärsinyt pitkän aikaa. Sitten on on/off-poikaystäväni joka jatkuvasti on tuottanut sydänsurua. Ja se kolmas öö... No varmaan ihan sellainen perushajoilu syömishäiriö-ajatusten ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön takia.

Yritän löytää elämästäni jotain positiivistakin sanottavaa. Koska tosiasiassahan siinä on myös paljon hyvää. En minä katkera ole, ehei... Kiitollinen kaikesta paskastakin.

Kai.