Kaukosuhteessa oleminen on vaikeampaa kuin olin osannut kuvitella. Rahaa menee ja matkustelu on stressaavaa mutta vaikeinta on kissan kannalta. Siis kun minun on vaikeaa jättää T hoitoon... Torstaina lähden Turkkiin ja sen jälkeen ajattelin mennä taas poikaystävän luo joksikin aikaa; kisu on siis kolmisen viikkoa hoidossa. Voi apua... Jo yksi viikko teki tiukkaa!  Mutta tälle ei nyt voi mitään, on vaan jaksettava tämä vaihe.

Yhteen muuttamisesta ja naimisiinmenosta on kyllä jo puhuttu, koska ei tätä kahden paikkakunnan välillä menoa kauaa jaksa. Tuntuu että on tapahtunut kauhean paljon lyhyessä ajassa... Olen ollut vähemmän yksin ja kotona kuin vuosikausiin. Enkä oikeastaan kaipaakaan yksinäisyyttä yhtään. Välillä tietenkin on hyvä ladata akkuja mutta silloin kun olen hetken yksin, on niin paljon tekemistä että väsyn siitä yksin puuhaamisesta ja aika menee kuin siivillä. Yksin ollessani en osaa yhtään levätä...

En edes ole paljoa miettinyt koko Turkin matkaa, koska seurustelu on vienyt kaikki ajatukset ja keskittymisen... Mutta on kyllä tosi hienoa päästä sille reissulle, varmaan tekee hyvää ottaa kunnon irtiotto kaikesta arjesta. Myös rakkaasta. Ikävä tulee ihan varmasti! Tänä aamuna saattelin sen bussiin ja olo on ollut tosi tyhjä siitä asti... Äkkiä sitä toiseen kiintyy.

Yksi iso asia tapahtui myös viikonlopun aikana: musta tuli täti! Viimein tähän sukuun tuli pienokainen... Se on niin odotettu <3 Tuskin voin käsittää :)