Tunnekuohuissa

Vietettiin yhdessä viikko, nyt pitäisi jaksaa 2 viikkoa näkemättä. Näinköhän menee... "Ei huvita lähteä! ... ikävä!"

Kyllä tämä kaukosuhde varmasti käy stressaavaksi mutta eiköhän me kestetä. On tuottanut kyllä haasteita molempien yliherkkyys ja väsymys. Mies painaa pitkää päivää töissä ja minä en ihastukseltani saa nukuttua. Olin torstaina itku kurkussa, lauantaina itkettiin jo kunnolla. Väsytti niin paljon! Ja kaikki on niin uutta, erilaista, uppo-outoa! Elämäni on rutiininomaista ja rauhallista yleensä. Nyt käyn sitten ylikierroksilla, en saa nukutuksi kunnolla tripla-annoksillakaan ja väsähtäessä itken ihan mitättömästäkin syystä.

Enää ei ole ne vaaleanpunaiset lasit päässä. Tiedostan jo mitkä asiat aiheuttavat sitten tulevaisuudessa ongelmia. Koska ne ovat jo nyt aiheuttaneet... Mutta ei se mitään! Sitä se elämä on, täydellistä epätäydellisyydessään. Mun silmissä se mies on täydellinen vikoineen. Taidan olla jo rakastunut...

X oli varoittanut että sen kämppä on miesluola mutta kyllä mä vähän hämmästyin, myönnän. Sillä mun renttu-eksällä oli kyllä aivan yhtä sotkuista, mutta luulin että se oli jotenkin erikois-sottanen :DDD Ei kai sitten! Ehkä mun pikkuveli ja kaveripoika ovat vaan erikoisen siistejä miehiksi! Hehe... Joo, pikkuveli on oikeasti ylitarkka siisteyden suhteen. Se valittaa sotkusta minunkin luona ja olen suht' normisiisti nainen. Eipä se pienen alkujärkytyksen jälkeen X:n kämpän sotku kuitenkaan mua haitannut, musta oli vaan mukavaa touhuta siellä ja leikkiä kotirouvaa kun mies oli töissä :D Olipahan mullakin tekemistä! Niin, mä sain olla 12h torstainakin ihan yksin! Miekkosella on pitkä työmatka...

Onnellisia hetkiä kuvina

 ... ystävien kanssa

 ... shoppailu:

 Ensimmäinen joululahja ystävältä:

 No se on Tampere mistä herra X löytyi. Tampereen murre on muuten tosi söpöä! Tykkään siitä paljon! 

Joulun fiilistely on jäänyt minimiin jotenkin, yleensä fiilistelen sitä oikein olan takaa... Onhan se kai ihan kiva kun taas tulossa mutta nyt on kyllä muuta mielessä! Mun miesystävä on tämän joulun paras lahja <3 Enpäs muuta tarvitsekaan.

Tuutikki ei ujostele X:ää enää yhtään! Mun vaavi hyväksyy X:n, hianoa. 

Huomenna porukat hakevat minut ja parin vuorokauden sukulointi alkaa. Mummoakin näkee... Ihan kiva on kyllä nähdä kaikkia, vähän on ikäväkin mutta jännittää myös miten meillä sujuu kun olemme tempperamenttista sakkia. Monesti juuri jouluna tulee riitoja. Toivottavasti ei nyt! En jaksaisi yhtäääään.

Minä maan matonen

Mä näen huomenna taas X:ää... :) Ei mua silleen jännitä mutta vanhat typerät ulkonäköpaineet nostavat päätään ärhäkästi. Ikään kuin se jätkä olisi muuttanut viikossa mieltään tai mä olisin jotenkin rupsahtanut kauheasti! Eiköhän se muista millaiseen naiseen ihastui. Mun ulkonäköpaineet on ihan käsittämättömiä. Olen kohta kolmekymmentä ja epävarma kuin 13-vuotias. Ei mene hyvin.

Pitäisi vähitellen alkaa uskomaan itseensä. Epävarmuus on se joka vie viehätystä ihmisestä. Itsevarmuus (terve sellainen) on viehättävää. Mutta kun kerran on taottu maan rakoon, sieltä on hemmetin vaikeaa nousta.

Mutta joo. Olen onnellinen. Jännittynyt, iloinen... :) Minusta X tuntuu vaan liian täydelliseltä vielä. Sehän on mun unelmien mies! Jotain täytyy mennä pieleen. Vai meneekö sittenkään?

Yritän olla onnellinen ilman paineita, huolia :) Nyt on sen aika... Murehtiakin varmasti ehtii!

Kissa-mussukkani meni hoitoon jo tänä iltana... Luuleekohan se että minä hylkäsin sen? Tosi orpo olo ilman sitä! Voiii, sitä kuulemma arastutti kovasti hoidossa. Sydäntä melkein särkee :D Mutta kissathan on sellaisia, aluksi hyvin arkoja ja epävarmoja <3 Niin kuin minä! Tekee hyvää Tuutikille vähän itsenäistyä, se on niin riippuvainen musta edelleen.

Pitäisi yrittää nukkua... Saa nähdä miten käy. 

Ihastuksen huumaa

Treffit onnistuivat oikeastaanpa yli odotusten. Mullahan oli pelkoja että tyrmääkö se tyyppi mut kun näkee livenä, pitää rumana tms (karseat ulkonäköpaineet mulla) mutta niin ei käynytkään... Synkkasi niin hyvin että ihan ihme..! Ja en ehkä ikinä noin äkkiä ole käynyt tyyppiin kuumana :P Oltiin kyllä ihan kiltisti. Sitä se siis on kun on aitoa kemiaa. IHANATA.

Oltiin ensin mun kämpällä pari tuntia kahvittelemassa ym (olin tehnyt joulutorttuja, vau :D) ja mentiin sitten leffaliput ostamaan... Mäkissä istuksittiin odottelemassa leffan alkua ja sitten katsomaan sitä leffaa: Martian. Hihittelin koko ajan kuin teini-ikäinen tyttö ja ujostutti jotenkin kamalasti; myös se jätkäkin alkoi käyttäytyä vähän kuin yläasteikäiset pojat, töni mua ja kiusotteli... :D Leffassa puoli tuntia mä koko ajan ajattelin että "tarttuuko se mua kädestä.. voinko mä tarttua sitä kädestä ensin.. en uskalla! Kääk mutta haluan" ja istuttiin silleen tosi lähekkäin... No sitten en enää jaksanut vaan tartuin sen käteen ja istuttiin loppuleffa käsikkäin. Awws voi ihkua :D Leffa oli vähän sellainen keskinkertainen mutta mitäs sen väliä kun sai istua kiinnostavan tyypin kanssa käsikkäin <333

Rest is history. Minunkin jännitys väheni ajan myötä vaikka ehkä hiukkasen vielä jännitin lähtöpusun aikana... :) Mutta se oli hyvänlaatuista jännitystä. Koska mua niin kiinnostaa, mua myös jännitti. Maanantaina menen sitten sen kotikaupunkiin sen luo. Sensensen. Ah ja voi...

Mä vähän pelkään että mulle tulee maaninen vaihe tästä. Tai sitten ei... Jos tämä ylikierroksilla olo on aivan normaalia? Olen nukkunut joka toinen yö... Nukuin mä viime yönä tosin jopa 3h. Mutta kun. On vain koko ajan mielessä asiat! On niin täynnä intoa. Ja oikeasti mulla on ihan epätodellinen olo koska en ole ollut täysin tällaisessa tilanteessa ikinä! Olihan mulla se on/off-suhde siihen yhteen renttuun mutta se oli aina huolten ja huonon omatunnon varjostamaa... Tässä ei tunnu mikään väärältä. Ei mikään... IIH.

Mun tärkein ystävä muutti kuukausi sitten samaan kaupunkiin mistä sitten satuin löytämään ton miehen. Minusta se on aika jännittävä sattuma. Vaiko sittenkin johdatusta? ;) Käyn samalla reissulla siis myös sen ystävän luona..

Mä olin jonkun aikaa aiiivan pilvilinnoissa. Se on mulle niin tyypillistä... Sitten oli muuta tekemistä mikä oli hyvä, kun välimatka pilvilinnoihin sai jalkoja maan pinnalle. 

Puhun siis tässä siitä miehestä johon olen tutustunut :D (obvs)  Ollaan juteltu tuntikauseja jo Facebookissa... Tähän asti vaikuttaa että kaikki natsaisi. Mutta olen kuitenkin pettynyt monesti tähän ikään niin täytyy olla varovainen. Pieni varovaisuuden lisääminen ei mulle ole liikaa, olen luonnostani luottavainen ja melko spontaani miesasioissa.

Mutta niin. Hyvältä vaikuttaa kuten sanoin. Meillä on samoja luonteenpiirteitä (introverttiys tärkeimpänä), samoja kokemuksia elämästä ja samoja mielenkiinnon kohteita. Eroavaisuuksiakin toki on, liika samanlaisuus olisi huono. Tässä iässä tietää jo mitä haluaa... Olen melko varma siitä mitä tarvitsen ja mitä haluan... Se mies on mua melko tasan vuoden vanhempi. Se on uskossa, tullut uskoon aikuisiällä: iso plussa. Iso plussa on sekin että samoja ongelmia ollut kuin mulla.

Kokemus on opettanut että ne jotka on kasvaneet täysin pumpulissa eivät koskaan voi täysin ymmärtää meikäläistä. Pumpulissa kasvaneilla on niin kapeakatseisia mielipiteitä! Mulla ei ole ollut jättimäisiä ongelmia elämässä mutta paljon monenlaisia pienempiä... Se on opettanut, muovannut musta tämän mikä olen. Niilläkin nuorilla aikuisilla, jotka tähän asti ovat kasvaneet pumpulissa, tulee olemaan ennemmin tai myöhemmin vaikeaa. Mummoni kerran sanoi mm. että "sinä sitten vanhana et välttämättä sairasta, minäkin nuorena sairastin sairauteni." Hän on 92-vuotias ja ollut varsin terve tähän päivään asti. Ehkäpä...