Toisaalta kotoa lähteminen on vaikeaa, toisaalta taas maailmani tuntuu liian pieneltä. Se mahtuu 35neliöön. Tai alle. Olen aina koneella. Tuntuu siltä kuin jos kone on kiinni, seinät kaatuu päälle, silta maailmaan katkeaa. Mutta maailma ei ole laatikoissa.
Eilen lenkillä keskityin hetkeen jonkun aikaa, siihen mitä ympärillä on. Tietenkin enimmän aikaa otin vain kuvia eli katsoin silloinkin pientä ruutua mutta yritin välillä keskittyä olemaan läsnä ympäristössäni. Minulla on selkeät netti/tekniikkalaiteriippuvaisen oireet... Mikä sana tuohon nyt parhaiten kävisi.
Tuntuu ettei mulla ole muuta elämää kuin nukkeharrastus ja kissa. Olen tainnut aiheesta ennenkin mainita... Kai tämä oireilu on edelleen masennusta vaikka paljon paremmin meneekin nykyään. Kuitenkin nämä uniongelmat ja toimintakyvyn lamautuneisuus eivät ole normaaleja... :-/
Mietin joskus olenko sellainen weirdo jolle riittää elottomat esineet poistamaan yksinäisyyden. On totta että tunnen oloni nukkeharrastuksen myötä paljon vähemmän yksinäiseksi kuin ennen harrastusta... Olen harrastanut nukkeja nyt noin 6v, 3v intensiivisesti. Helpotukseksi (ja pieneksi harmiksi?) huomaan kuitenkin että elottomat esineet eivät minunkaan kohdalla korvaa aitoja ihmissuhteita tms. Tuutikista on tullut kokoelmaani rakkaampi ja läheisempi. Lemmikki on varmasti heti ihmissuhteiden jälkeen kakkossijalla tärkeyksissä... Muistan seurustelun hyvinä alkuaikoina nukkeharrastuksen olleen paljon taka-alalla... Jos mulla vaan olisi mies! Ja oma perhe... Jospa joskus. Nuket ovat vain niiden korvikkeita :(
Puuhasteluja^ Nukentuunausta, piirrustuskurssi ja kollaasien näpertelyä. Kauhuleffoja, AHS ja Twin Peaks.
Tykkään Twin Peaksissa eniten miljööstä. Tunnelma sarjassa on kutkuttavan mystinen.
Tuutikki on rasittavan huomionkipeä välillä... Joko tekee tuhmuuksiaan tai vaatii hellittelyä maukumalla, puskemalla ja kehräämällä hillittömästi. Se myös kuljeksii mun ylitse kun yritän nukkua. 2-5h välein riippuen yöstä se herättää mut ruokkimaan sitä. Hohhoijaa. Nytkin se herätti mut ja syötyään simahti, kun taas mä jäin unettomana pyörimään ja päätin sitten nousta sängystä, kun uni ei tullut.
Grimesilta on ilmestynyt uusi sinkku, Flesh without Blood. Se oli eka kuulemalla jo aivan loistava. Videossa on myös toinen biisi mukana, Life in the Vivid Dream. Yleensä sitä pettyy jos odottaa artistin julkaisua ylettömästi mutta ei Grimesin kohdalla! Se on vaan niin paras T___T
Uuden albumin nimi on Artangels ja siinä on 14 raitaa... Can't waiiiit! Ensi viikolla ilmestynee.